Kennosto

kenelle valjas sopii?

Olemme erikoistuneet asiantuntijayrityksiin: etenkin insinööritoimistojen, IT-alan asiantuntijoiden, mainostoimistojen ja liikkeenjohdon konsulttien palvelemiseen. Mukaan mahtuu toki muitakin toimialoja.

Autamme yrityksiä niiden koko elinkaaren aikana.

Aloittavat yritykset

Varmistamme, että liiketoimintasi talousasiat lähtevät alusta asti oikeille raiteille. Tarvittaessa perustamme yrityksen.

Kasvuyritykset ja startupit

Vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat meille tuttuja. Osaamme neuvoa esimerkiksi rahoituksen tai tuotekehityksen menojen aktivoinnin kanssa.

Vakiintuneet yritykset

Tuomme vakaalla pohjalla toimiville yrityksille modernia taloushallinnon osaamista, tehokkuutta ja virheiden vähentymistä.

Erikoistilanteet

Meiltä hoituvat myös yrityksen elinkaaren erikoistilanteisiin liittyvä taloushallinto vaikkapa yrityskauppojen yhteydessä. Elämme asiakkaan mukana.

Ohjelmistot ja asiantuntija

Asiantuntijoille ja konsulteille

Resurssointi, kannattavuus ja asiakashallinta tulevat kaikki esille asiantuntijaorganisaatioiden liiketoiminnassa. Kanssamme saat reaaliaikaisesti tietoa yrityksesi tilasta missä tahansa, milloin tahansa.

Haluamme olla mukana kehittämässä liiketoimintaanne. Asiantuntijoista koostuvan organisaation taloushallinnon ensisijainen tavoite on tehdä yrityksen arjesta helpompaa säästämällä aikaa turhasta byrokratiasta.

Teemme tämän yhdessä sovituilla mittareilla, raporteilla, järkevillä ohjelmistoilla ja osaamisella.

Ohjelmistot kovaankin käyttöön

Netvisor

Visman moderni taloushallinnon ohjelmisto jokapäiväiseen käyttöön.

Procountor

Accountor Finagon lippulaiva taloushallinnon pyörittämiseen.

Monia muita

Toiminnanohjaus, raportointi, lounasedut, integraatiot jne.

Hinnoittelumme on selkeä: Valjas tarjoaa taloushallinnon sekä siihen ja ohjelmistoihin liittyvää tukea. Emme piilota ohjelmistokuluja omaan laskutukseemme. Tiedät aina tarkalleen, kuinka paljon maksat palveluistamme ja käyttämistäsi ohjelmistoista.

Myynti ja kysymykset palveluista

Sähköposti:
[email protected]

Lähetä viesti