Potentiaalisilla asiakkailla menevät toisinaan sekaisin tilitoimisto ja tilintarkastaja. Saamme joskus yhteydenottoja, joissa kysellään tilintarkastuspalveluita. Pienen keskustelun jälkeen selviää, että tarve on kuitenkin tilitoimiston palveluille.
Tilintarkastaja vs tilitoimisto?
Tilitoimistojen ydinliiketoiminta koostuu kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluista. Tilitoimistossa työskentelevät kirjanpitäjät vastaavat yhtiön kirjanpidon laadinnasta. He hoitavat kuukausittain arvonlisäveroilmoitukset ja laativat vuosittain tilinpäätöksen ja veroilmoituksen.
Tilintarkastajat ovat oma ammattikuntansa, joita valvoo Patentti- ja rekisterihallitus. Yrityksen tilintarkastajana voi toimia henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti HT- tai KHT-tentin. Toki tilintarkastustoimistoissa työskentelee apulaisia, jotka eivät vielä tenttiä ole suorittaneet. Vain tentin suorittanut hyväksytty tilintarkastaja voi antaa tilintarkastuskertomuksen. Tilintarkastajan tulee olla riippumaton. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tilintarkastaja ei voi omistaa tarkastuskohteen osakkeita.
Milloin tilintarkastaja tulee valita?
Alkuvaiheen startup-yritys ei usein tarvitse tilintarkastajan palveluita. Tähän ovat syynä tilintarkastuksen lakisääteiset rajat, jotka on esitetty alla.
Tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta, jos sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista edellytyksistä:
- taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa
- liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000 euroa tai
- palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä.
Rajojen tulee ylittyä kahtena tilikautena peräkkäin. Eli vaikka rajat ylittyisivät jo ensimmäisenä vuotena, ei tilintarkastajaa ole vielä pakko valita ensimmäiselle tilikaudelle. Rajojen ylittyessä molempina vuosina toiselle tilikaudelle valinta tulee tehdä. Yritys voi kuitenkin aina vapaaehtoisesti valita tilintarkastajan.
Rahoituskierroksen myötä sijoittajat voivat vaatia osana yhtiön osakassopimusta, että yhtiöllä on valittuna tilintarkastaja. Tällöin ei ole merkitystä ylittyvätkö lakisääteiset rajat. Sijoittavat voivat myös vaatia, että tilintarkastuksen suorittaa ns. big4-tilintarkastustoimisto. En itse tähän suostuisi alkuvaiheen yhtiöissä, lue lisää alempaa miksi.
Business Finland ja tilintarkastus
Business Finlandin kevyimmät rahoituspalvelut; innovaatioseteli ja Tempo projektit eivät vaadi tilintarkastuksen suorittamista projektikirjanpitoon. Kirjanpitäjä antaa todistuksen Tempo-projektin raportointia varten.
Järeämmät Business Finlandin rahoituspalvelut vaativat projektin loppuraportoinnin yhteydessä tilintarkastajan raportointia. Huomio! Yhtiö kuitenkin saattaa olla kooltaan niin pieni, että lakisääteiset tilintarkastuksen rajat eivät ylity. Projektia varten yhtiölle ei tarvitse valita tilintarkastajaa. Projektin tilintarkastuksen voi tilata kertaluonteisena työsuorituksena tilintarkastajalta.
Mikä on Big4?
Termillä viitataan maailman suurimpiin tilintarkastustoimistoihin, jotka ovat Deloitte, EY (ent. Ernst & Young), KPMG, PricewaterhouseCoopers. Ainakin osa edellä mainituista markkinoi palveluitaan aktiivisesti myös startup yrityksille. Itse en aivan alkuvaiheen startup yritykselle valitsisi kuitenkaan tilintarkastajaa big4 yritysten joukosta. Syitä tähän ovat työn selvästi korkeampi hinta, byrokratia sekä se, että usein valtaosan varsinaisesta työstä suorittaa uransa alkuvaiheessa oleva tilintarkastusassistentti.
Kun kartoitat sopivaa tilintarkastajaa, muista tiedustella tilintarkastajan osaamista startup yrityksistä. Osalle tilintarkastajia eivät esimerkiksi Business Finland projektien raportointiin liittyvät toimeksiannot ole välttämättä ollenkaan tuttuja asioita. Muista sama sääntö, kun valitset tilitoimistoa startupille.
Tilintarkastajan vaihtaminen myöhemmässä vaiheessa onnistuu varsin helposti. Yhtiökokous valitsee yhtiölle tilintarkastajan ja päätöksen voi käytännössä tehdä milloin vain. Uudella tilintarkastajalla ensimmäisessä tilintarkastuksessa kuluu jonkin verran aikaa yhtiön toimintaan perehtymiseen. Vertailun vuoksi tilitoimiston ja taloushallinnon järjestelmän vaihtaminen on paljon isompi ja työläämpi projekti kuin tilintarkastajan vaihtaminen.
Valjas auttaa kirjanpidossa
Lopuksi todettakoon vielä selvyyden vuoksi: Valjas on tilitoimisto. Tarjoamme kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluita sekä erilaisia lisäarvopalveluita kuten talouspäällikkö- ja CFO-palveluita. Tilintarkastuksen palveluita emme tarjoa.
Startupin taloushallinto -opas
Tarvitsetko apua startupin taloushallintoon? Tästä ilmaisesta oppaasta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
Oppaan aiheina mm.:
- Kirjanpidon järjestäminen
- Työntekijän palkkaaminen
- Kehittämismenojen aktivointi
- Business Finland projektien seuranta
- Milloin tarvitset tilintarkastajan?
