”Onko sulla hetki aikaa?” – Olen tiiminvetäjä. Jos saisin euron joka kerta kun kuulen tuon päivän aikana, voisin harkita osa-aikaeläkettä. Mutta eipä anneta sen häiritä – juuri siinä tiiminvetäjän työn suola (ja joskus myös pippuri) piileekin: ihmisissä, yhteistyössä ja siinä, että mikään päivä ei ole ihan samanlainen kuin edellinen.
Aamu alkaa… kahvilla, tietenkin!
Työpäivä lähtee yleensä liikkeelle rauhallisella hetken hengähdyksellä: kuppi (tai allekirjoittaneen tapauksessa ämpärillinen) kahvia ja päivän tehtävien läpikäynti. Vilkaisu kalenteriin, muutama Teams-viesti ja sitten mennään. Ensimmäisenä tarkistan, missä mennään tiimin osalta – kuka on paikalla, kenellä on kiireisintä, ja onko joku jäänyt yksin Excelin kanssa taistelemaan.
Sparria ja suunnan näyttämistä (ja vähän kahvia)
Tiiminvetäjän työ ei ole pelkkää suunnittelua ja raportointia – usein se tarkoittaa ihan konkreettista läsnäoloa. Välillä sparraan tiimiläistä uuden asiakkaan tilanteessa, toisinaan pohdimme yhdessä parasta tapaa ratkaista haastava tilanne tai vain tsekataan, että hommat sujuu.
Tuen ja sparrauksen rooli on iso osa tätä työtä – ja se on myös palkitsevaa. On hienoa nähdä, kun joku oivaltaa uuden asian tai löytää varmuutta tekemiseensä.

Asiakkaat eivät odota – eikä tarvitsekaan
Vaikka tiiminvetäjän tehtäviin kuuluu paljon hallinnollista puolta, asiakastyöt ovat yhä osa arkea – ja hyvä niin. On tärkeää, että pysyy kiinni siinä, mistä kaikki lopulta lähtee: asiakkaan tarpeista ja arjen vaihtuvista tilanteista.
Hoidan omia asiakkuuksiani, vastaan asiakkaiden kysymyksiin ja varmistan, että palvelu on sitä mitä on luvattu – tai mieluiten vähän enemmän. Yhteydenpito on jatkuvaa: sähköpostia, puheluita ja palaveria, joissa asiakas saa kasvot palvelulleen.
Kalenterista löytyy kirjanpidon kuukauden sulkuja, tilinpäätöksiä, veroilmoitusten laadintaa, ennusteiden rakentamista ja toisinaan myös konsultointia vaikkapa yhtiörakenteen järkeistämisestä tai sisäisen laskennan kehittämisestä.
Asiakkaat tulevat eri toimialoilta, joten työssä pääsee sukeltamaan niin verkkokauppojen, startup- yritysten kuin asiantuntijapalveluidenkin maailmaan – usein saman päivän aikana. Tämä monipuolisuus pitää mielen virkeänä ja vaatii myös jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä (ja arvaatko mitä – no sitä kahvia tietenkin). Koulutuksiin osallistuminen, ohjeistusten laatiminen ja uusien asioiden opiskelu nappaa oman aikansa työviikosta, mutta on samalla se tekijä, joka pitää asiantuntijuuden ajan tasalla ja palvelun laadun korkealla.
Resurssipalapeli ja laskutuksen logiikkaa (ja vielä vähän lisää kahvia)
Yksi tiiminvetäjän arjen tärkeistä tehtävistä on pitää silmällä tiimin kokonaistilannetta: kuka tekee mitä, missä vaiheessa mennään ja onko jollain enemmän tehtävää kuin toisella. Tämä on kuin palapeliä, jossa palat vaihtavat paikkaa päivän mittaan.
Ja sitten on se oma laskutus. Kyllä, myös meillä kirjanpitäjillä on laskutettavaa! Se tarkoittaa tuntien kirjaamista, laskujen tekemistä ja joskus myös pientä salapoliisityötä, kun pitää selvittää, mihin ne kolmekymmentä minuuttia oikein katosivat.
Loppupäivä: Organisointia, oivalluksia ja vähän improvisointia
Kerran pari viikossa istutaan palaverissa tiiminvetäjien ja johdon kesken, pohditaan kehityskohteita ja katsotaan tulevaa. Tiiminvetäjä on linkki johdon ja tiimin välillä – varmistetaan, että viestit kulkevat molempiin suuntiin, ja että arjen pyörät pysyvät pyörimässä. Tämän kaiken ohessa myös ad hoc-hommat hoidetaan kuntoon.
Päivän päätteeksi tarkistan vielä, että kaikki akuutit asiat on hoidettu, tiimillä on selkeä suunta seuraavalle päivälle, ja omat deadlinet ovat hallussa. Ja sitten – ehkä vielä yksi pieni kuppi kahvia.
Lopuksi
Tiiminvetäjän työ tilitoimistossa on yhdistelmä asiantuntijuutta, organisointikykyä ja ihmissuhdetaitoja. Se vaatii tarkkuutta, tilannetajua ja usein myös huumorintajua – mutta antaa myös paljon. Jokainen päivä on mahdollisuus oppia uutta, kehittää ja ennen kaikkea tehdä työtä, jolla on merkitystä – sekä asiakkaille että omalle tiimille. Katso ja laita kirjanmerkkeihin tämä sivu, jos paikka meidän tiimissä kiinnostaa sinua!
Tiesitkö, että Valjaalla ja Valjaalle kasvetaan? Meiltä saat paikan jo työharjoitteluvaiheessa ja voit opiskella omaan tahtiin sekä koulua, että kirjanpitäjän muita velvoitteita. Voit lukea Hennan kirjoittaman aloittavan työntekijän eli Harjoittelijana Valjaalla -blogin täältä.
Kurkkaa täältä vielä Hennan nykyisestä Kirjanpitäjän työpäivä -blogi, jos se kiinnostelee.